maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kyllä työssään etenee hän..

Hitaasti, mutta varmasti kesäkolttu valmistuu. Kun pitää niin monta kirjaa ahmia auringon varjossa.



Ihan olen yrittänyt muotoa rakentaa etumukseen. Ensin lisäykset ja sitten kainalon syrjään kavennukset.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Lanka ovelle ennen kuin kissaa ehtii sanoa


Tsiisus, kuinka nopeasti langat tulevat Lanka Paratiisista. Tänään tilaan, huomenna on jo ovella. Kiitos Kokopäiväneulojalle vinkistä.

Musta orgaaninen puuvilla on vain-mustaan-pukeutuvalle tyttärelleni tarkoitettuun pitsineuleeseen ja merseroitu oranssi johonkin, johonkin, johonkin - no olihan sitä pakko ostaa.


Sivusto on mielenkiintoisesti suomen kielelle käännetty. Lankakerä on pallo, siis esim. 100 gr. per pallo ja ilmoitus siitä, kuinka paljon lankaa on varastossa, ilmaistaan esim. 406 paljon. 
Suuri osa langoista on keinokuituisia sekoituksia, mutta on siellä puhdasta villaakin. Saamani puuvillat vaikuttavat ihan jees-langoilta.

Ja hinnat panevat miettimään, kuinka paljon ilmaa hinnoissa muualla on. Orgaaninen puuvilla 
€ 0, 89/ kerä ja merseroitu puuvilla € 1.19/kerä. Toki ostaa pitää koko paketti, mutta kuitenkin. Hmmm.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Virkatut vampyyrit

Nyt.fi esittää virkattujen suovampyyrien tarinaa. Kerno on sarjakuvan nimi ja sen tekijä on Aiju Salminen. Eläköön lankojen maailmanvalloitus.



Huivia ja kesäkolttua vuorotellen

Kesäkolttu etenee lämpimiä ilmoja odotellessa.


Mekon alaosan neulominen on kuitenkin aika puuduttavaa. Rinnalle halusinkin työn, jossa tapahtuu koko ajan. Lanka on villan, silkin ja bambun sekoitetta ja Zeldan värjäyksiä.


Tuosta pitäisi syntyä tämä.
Lankani on huomattavasti ohuempaa kuin mallissa, joten huivista tulee keveämmänoloinen. Lisäksi neulon päinvastoin kuin ohjeessa, jossa työ aloitetaan niskasta. Sävellän sovelluksen jollakin lailla.


torstai 7. kesäkuuta 2012

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kesäkoltun kimpussa

Savonlinnan ajomatkat olivat taas mukavaa neulomisaikaa ja vihreä kesäkolttu edistyy. Päätin mennä ihan näppituntumalla ja neuloin ensin kaitaleen rinnan alle. Nyt matkataan kohti helmaa. Vasta sen jälkeen noustaan ylös ryntäille.


Ja pari lankaostosta on tullut tehtyä. Poshin merino/tencel -langan (50 % + 50 %) ostin ihan mielenkiinnosta materiaaliin (ja värikin oli minun). Huivilangaksi ajattelin, mutta senpäs näkee sitten myöhemmin, mihin lanka vääntyy.


Tämä Eden Cottagen villalanka taas oli pakko hankkia värinsä vuoksi (Rust). Syksyä odotellen.