sunnuntai 26. elokuuta 2012

Neuleuutisia ja loppukevennys



Ei ole laiskoteltu, ei. Metsä on kutsunut vilkkaan ja mentävähän sinne on kun kutsu käy.
Kun kuusikossa haistaa orastavan syksyn, niin alkavat värisormet syyhytä.
Niinpä Wollmeisen jämälangoista oli pakko ryhtyä pipon neulontaan.

Etenee mielikuvien voimalla. Aikoo tulla sellaiseksi pitkänpötkyläiseksi.



Zeldan Aavikon Tuulet päätti kietoutua Joji Locatellin Boxy-puseroksi. En tiedä, sopiiko minulle lainkaan, mutta tätä suoraa neulontaa voi niin mukavasti huidella kaiken muun ohella,  eikäpä sitten harmita turkasesti, jos joutuu purkamaan.

Superwash merino 75 % ja nylon 25 %. Luonnossa enemmän lämpimään ruskeaan taittuva.

Että keskeneräisten töiden määrä ei vain pääsisi vähenemään, niin aloitin Posh Yarnin ohuen ohuesta langasta kaksinkertaisena neuloa puseroa. 


Mallineule on Suuri Käsityö -lehden numerosta 7/2012. Muuta yhteistä neuleisiin ei tulekaan. Pitsineulettakin aion tehdä vain pari kuviota.


Ja niin, ostin uudet kengät. Ihan neulevaatteita ajatellen.


Toivottavasti niille ei käy kuten näille. Aikoinaan pari kertaa jalassa ja sen jälkeen elämää kukkaruukkuna. Näiden ostoon usuttivat makutuomarit, uusi ostos on ihan oman mielen työtä.



perjantai 10. elokuuta 2012

Huivi valmis!


No, tulihan tuo huivi valmiiksi (bambupuikkojen kihnaamisesta huolimatta).
Mukavanoloista villan, bambun ja silkin sekoitteesta kehrättyä lankaa, jonka Zelda on värjännyt.
Ja mukavalta huivi tuntuu kaulalle kietaistunakin.


Muuten aika onkin mennyt mustikkametsässä. 42 litraa kasassa. Voi hurja, millaisia marjoja mökin takametsäänkin oli ilmestynyt. Ja siellä ei koskaan aiemmin ole kasvanut kuin muutama hassu kirppumarja. - Ja kantarellit kaupan päälle. Nam.